Onko Midaksen kosketus musertanut nuorille tärkeät arvot?

Kreikkalaisen mytologian mukaan  Midas oli kuningas, joka oli toivonut vastalahjaksi ihmishengen pelastamisesta kyvyn muuttaa kaiken kosketuksellaan kullaksi. Tarun mukaan  myös ruoka ja juoma muuttuivat kullaksi, samoin tytär Midaksen halattua tätä. Myöhemmin Midas  joutui pyytämään toiveensa peruuttamista,  kun hän menetti tärkeitä asioita elämästään.

Miten taru sopii nykypäivään? Nuoremme kasvavat yhteiskunnassa, jossa  tulosvastuullisuus, suorituskyky ja menestys ovat ylikorostuneita mittareita. Tämän kaltainen arvokehitys ohjaa päätöksentekoa yhteiskunnassa suuntaan, joka muuttaa perhe- ja sosiaalisia suhteita taloudellisiksi  kaikkien vanhojen moraalisten käsitysten muuttuessa samalla kullaksi. Toisin sanoen kehitys on vakaata ainoastaan niin kauan kuin rahaa riittää. ”Kehitys korostaa taloudellista  ylivoimaisuutta identifioituen kulttuuriseen ja henkilökohtaiseen valta-asemaan”, toteaa kulttuuriantropologian professori Martti Sarmela.

Kuningas Midaksella oli tarun mukaan valinnan mahdollisuus  suunnan muuttamiseen omassa elämässään. Onko yhteiskunnassamme elävillä nuorilla sellainen mahdollisuus? Mielestäni nuoret asetetaan tilanteeseen, jossa heille ei anneta valinnanvaraa omien arvojen ohjaamaan maailmaan. Sitä  on edesauttanut yhteiskunnassa mm. äärimmilleen viety kilpailu työpaikoista ja koulutuspaikoista, alaspäin joustavat työehdot, pätkätyön sopimusongelmat, ruokajonot, asunnottomuus sekä toimeentulo turvattomuuden lisääntyminen. Sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu ja yhteiskunnallisten tukiverkkojen heikentäminen ovat johtaneet siihen, että ihmisten omatoimisuus on purkautunut itsekkyytenä eikä yhteisvastuullisuutena. On tehtävä päätöksiä , jotta nuorten usko tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja yhteisvastuullisuuteen säilyy ja ilmenee pysyvinä arvoina yhteiskunnassamme. Tuolloin toteutuisi ns. Midaksen kosketuksen purkautuminen , jossa kilpailu sekä hyötyajattelu vähenee  ja kaikki voivat  selviytyä voittajina omassa elämässään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *